Taideteosten restaurointi

Yrityksemme muistuttaa taideteosten omistajia siitä, että riippumatta omistamanne teoksen arvosta on aina syytä varmistaa, että taideteoksen kunnostaja on saanut asianmukaisen koulutuksen tehtävään. Koulutuksen saaneen konservaattorin tekemä laadukas työ nostaa poikkeuksetta työn arvoa; esimerkiksi johtaville huutokauppakamareille kunnostamiemme teosten arvo on selvästi noussut korkeammaksi kuin kunnostamatta jääneiden. Vaikka ette olisikaan myymässä teostanne, on asianmukaisesti kunnostettu taideteos suuri ilo silmälle!

Kaikki maalaukset vanhenevat, siksi niitä on hoidettava ja huollettava säännöllisin väliajoin. Huonoissa olosuhteissa maalaus saattaa jopa muutamassa vuodessa likaantua, halkeilla ja vaurioitua. Suurimpia haittatekijöitä säilyvyyden kannalta ovat ilman epäpuhtaudet, lämpötila, kosteus, suora auringonvalo jne.

Ennen restaurointia Restauroinnin jälkeen
Yksityiskohta maalauksesta
ennen restaurointia.
Teoksien värit kärsivät mm.
ilman epäpuhtauksista.
Yksityiskohta maalauksesta
restauroinnin jälkeen.
Värisävyt pääsevät jälleen esiin
kuten taiteilija ne tarkoitti.

Seurattuani taide-elämää lähes kolmenkymmenen vuoden ajan uskallan väittää, että maassamme pilataan joka viikko yksi taideteos käsittelemällä sitä väärin. Olen nähnyt ja kuullut mitä uskomattomampia tapoja, miten jotkut henkilöt yrittävät saada hankkimansa taideteoksen parempaan ja näyttävämpään kuntoon esimerkiksi myyntiä varten. Maalaus puhdistetaan aineilla, jotka hyvin usein saattavat tuhota teoksen. Joskus puhdistusta ei suoriteta ollenkaan, vaan vernissataan maalaus lian päälle, jolla saadaan esimerkiksi värit kirkastumaan, mutta vain hetkeksi.

On hyvin tärkeää, että henkilö, joka huoltaa ja korjaa maalausta on hyvin perillä materiaaliopeista. On tunnettava pohjustusmenetelmät, lukuisat eri tyyppiset vernissat sekä oltava perillä, miten ja millä materiaaleilla taiteilija itse on teoksen aikanaan valmistanut.

Meillä on ollut taiteilijoita, jotka maalanneet öljyvärimaalausta tärpättiä käyttäen niin sanotulle imevälle pohjalle tarkoituksellisesti himmeäksi. Tällaista teosta ei missään tapauksessa saa vernissata. Taiteilija on maalatessaan arvioinut, miltä sävyt ja valöörit näyttävät himmeäksi kuivuneina. Tällaisen teoksen vernissaus muuttaa maalauksen sävyjä ja valöörejä, usein siinä määrin, että taulua voidaan pitää pilalle menneenä. Konservointiasioissa kannattaa aina kääntyä luotettavan ja osaavan ammatti-ihmisen puoleen.

Nauloja taulusta Rispaantunut kankaanreuna Likaa kiilakehyksen takaa Väinö Hämäläinen
Nupinauloja sadan vuoden takaa Vanha rispaantunut taulun reuna Likaa sadan vuoden takaa kiilakehyksen alta Osittain puhdistettu
Väinö Hämäläinen,
Järvimaisema, 1901